Älä säästä näissä


Mä oon nyt ollut ruokakaupan kassalla vuoden verran töissä. Iik, kylläpä se aika meneekin äkkiä! Joku joskus kysyi, että tuijotanko asiakkaiden ostoksia sillä silmällä. Vastasin, että en. Nyt olen ehkä tullut siihen ajatukseen, että kyllä mä ehkä ihan hieman mietin muiden ostoksia. En siis pahalla. Lähinnä vertailen siinä kassalla hintoja, kun hinta yllättää, positiivisesti tai negatiivisesti.

Itsekin on tullut kokeiltua joitain juttuja hintaeroa ihmetellessä, esimerkiksi mangososeissa oli isokin hintaero ja makuero oli huomattava. Ajattelinkin koota listan tuotteista, joissa itse en pihistä, vaikka olisinkin pitämässä pihiviikkoa. Ei, ei siis pihviviikko, vaan pihiviikko. Toisaalta pihviviikkokaan ei kuulostais hassummalta!

Maito

Mä en osaa sanoa maitolitran hintaa. Se kun vaihtelee niin paljon. Niin myös maku. Jos ostat maitoa juodaksesi sitä, valitse siis kunnon maito, älä mitään halpisketjun maitojuomaa. Se maistuu vain maidolle, johon olisi lirautettu vettä jatkeeksi. Sama pätee, jos käytät maitoa ruoanlaittoon. Puurosta tulee oikeasti paljon parempaa, kun käytät siihen kunnon maitoa.

Juusto

Leivän päällä pitää olla juustoa! Kaupan kassalla olen huomannut, että Oltermannia menee paljon. Mutta niin myös halpisjuustoja. Varsinkin juustoraasteena menee todella paljon halpismerkkien juustoja. En ole juustojen ylin ystävä, mutta juustojen tavallisena ystävänä voin sanoa, että juustoraastepussista kannattaa maksaa pikkuisen enemmän ihan vain sen maun takia. Ja oikeastaan ihan mistä tahansa juustosta. Juustoja on nykyään niin suuri määrä, että oikeastaan ne huonoimmat löytää vain kokeilemalla. Mutta oletko oikeasti valmis käyttämään parikolme euroa juustoon, josta maistat ehkä yhden viipaleen ja käyt uudestaan kaupassa ostamassa sitä parempaa juustoa, koska se halvempi maistui ei-miltään? Mä en, joten ostan mieluummin kunnon juustoja, joista oikeasti pidän.

Siivousvälineet

Ah, näistä voisin kirjoittaa vaikka kuinka, mutta en jaksa paasata tästä sen kummemmin. Kun vaihtoehtoina on parin euron halvan näköinen mikrokuituliina ja kolme kertaa kalliimpi oikean siivousvälinevalmistajan mikrokuituliina, ostan aina sen kalliimman! Se kalliimpi liina tulee maksamaan itsensä takaisin. Halvat siivousliinat ei tee siivoamisesta kivaa ja pahimmassa tapauksessa vain levittävät likaa. Sama pätee siivousaineissa ja vaikka putkimiehessä. Siis aineessa, ei itse työläisessä.

Suklaa

Ja oikeastaan muutkin makeiset. Kun tekee mieli herkkua, ostan kunnon tavaraa! Ostan mieluummin sen Fazerin sinisen tai Maraboun levyn kuin halpismerkin suklaalevyn. Halpiksista tulee vain paha mieli. Tuijotan kaakaon määrää, se kertoo mausta paljon. Viinikumikarkeista en enää niinkään välitä, mutta jos jostain syystä sellaisia tekee mieli, en valitse halpispusseja. Ne maistuu kumeilta, joihin on lisätty makuesansseja.

Juomat

Oletteko maistaneet aitoa Coca-Colaa? Entä jotain halvempaa kolajuomaa, esimerkiksi Freewayta? Mun mielestä se on niin, että jos perhe pyytää tuomaan Cokista, silloin ostat sitä aitoa Cokista. Jos haluat säästää juomissa, älä osta niitä ollenkaan! Sama pätee alkoholiin. Jos haluat säästää alkoholissa, ole mieluummin ottamatta kuin juot halvalla tuotettua siideriä.

Missä sitten voi säästää? Tekemällä itse. Heviosasto on täynnä mahdollisuuksia. Jätä valmiit kastikeputelit ja valmisruuat ostamatta ja tee itse. Kokeile välillä halvempaa lihaa tai halvempaa rahkaa. Tee lihan kaveriksi paljon vihanneksia ja juureksia, niin ruuasta on iloa pidempään. Käytä tähteet salaatteihin tai piirakoihin ja ota töihin evääksi!

Onko teillä joku asia, josta ette pihistä ruokakaupassa? Mä olen hirveän hankala pihistämään ruokaostoksissa, mutta olen valmis kokeilemaan uutta. Sen myötä olenkin löytänyt hyviä tuotteita myös halpisvalmistajilta. Ja kokeilemalla olen myös huomannut, ettei joku tuote ole todellakaan hintansa arvoinen. Asioilla on puolensa, mutta ylläolevista asioista en itse säästä.

Näin loma sujui

Viikko sitten suunnattiin kohti Silja Symphonya ja tarkoitus oli vähän päästä irti arjesta. Mukaan rennot asut, jotain vähän siistimpää puettavaa ja hyvä mieli. Tarkoitus ei ollut tehdä mitään ihmeellistä, mutta tavaksi tulleet ruokailut eivät muuttuneet mihinkään; lähtöiltana buffetin antimet ja Tukholman päässä El Capitanin karitsaherkku, oijoi, nami.

Työviikolla olin käynyt työkaverin kanssa kierrätyskeskuksessa ex tempore ja mukaan lähti ylläoleva hauska punainen paita. Kuvio vie huomion pois mahasta ja paidassa on nätti leikkaus. Pesin paidan heti, koska halusin sen mukaan laivalle.

Rentona asuna toimi siis uusi paita ja turvalliseksi muodostunut ruutupaita. Tukholman päässä päivä vierähti todella minimalistisessa meikissä, mutta illaksi repäisin ja olin jopa ilman silmälaseja.

Laivalla tein pienen ostoksen, josta ehkä myöhemmin vähän lisää, mutta nyt on pakko hehkuttaa mitä tein laivalla! Kävin pitkästä, PITKÄSTÄ, aikaa karaokessa itse laulamassa! Fiilis oli ihan sama kuin joskus nuorempana, eka jännittää ihan pirusti ja sit laulun jälkeen on semmoinen “pakko päästä uudelleen” -fiilis. Ja sittenhän sitä laulettiin. Uskaltauduin laulamaan ehkä siksi, että karaokessa ei ollut hirveästi porukkaa ja lauluporukkakin koostui ihan muutamasta tyypistä. Viimeistä laulua kun olin menossa laulamaan, niin Pete sanoi, että meidän viereisestä pöydästä joku huus “Hyvä, Taru!”. Mä eka luulin, että sen huusi Pete.

Laivalta kotiuduttiin tiistaina, mutta vain hetkeksi tultiin kotiin. Vaihdettiin laukku isompaan, käytiin vaihdattamassa autoon yksi ajovalo ja tultiin kotiin vain pakkaamaan auto täyteen. Edessä oli kolmen tunnin ajomatka mökille. Ajosää oli onneksi aivan ihana ja mökille päästyämme olo oli raukea.

Mökillä ei tehty mitään kummempia, kuten jo edellisessä postauksessa kerroin. Katsottiin Modern Family loppuun ja nyt mennään jo tokan kauden puolivälissä The Walking Deadia. Mökillä nukuttiin hyvin, ihailtiin tähtitaivasta ja syötiin paljon. Me oltiin kotoa asti tuotu karkkipussit mökille, mutta karkkipussit tuli takaisin täysin koskemattomina. Taidetaan olla nykyään heikkoja suolaisiin herkkuihin.

Tällä reissulla tuli yllättävän vähän kuvattua, mutta lupasin itselleni, että jatkan kuvaamista kotona, kunhan kuvattavaa löytyy. Välillä on semmoinen olo, että vois pyytää joltain lemmikin hoitoon, että vois vähän virkistää eläinkuvausta, mutta Peten allergia on mitä on. Ehkä mä jään odottelemaan niitä ötököitä, jotka jää ikkunoiden väliin loukkuun. Ne ei allergisoi.

Keskellä ei mitään

Tänä vuonna ystävänpäivä jotenkin unohtui. Tai siis, muistin kyllä päivän ja lähetinkin yhden kortin rakkaalle ystävälle. Mutta kun loma osuu ystävänpäivälle eikä lomalla tuijotella kalenteriin, ystävänpäivä unohtui helposti. Ystävänpäivän aamiaisella sanoinkin vain Petelle, että ai niin, hyvää ystävänpäivää. Vasta illasta muistin lähettää parille ystävälle heipat, kun vilkaisin kännykkään ja näin päivämäärän.

Eli tosiaan nyt vietetään jonkinlaista lomaa. Mä sain ihanasti sumplittua viikon vapaata ja siihen suunniteltiin laivareissu ja heti sen perään mökkeilyä. Tavoitteena on nukkua paljon, viettää aikaa yhdessä ja katsoa uusin kausi Modern Familya. Ja koska ollaan keskellä ei mitään, aloitettiin Walking Dead alusta, taas, koska täällä pimeydessä ja hiljaisuudessa kyseinen sarja saa ihan uuden ulottuvuuden.

Kaivoin kameran esiin ja kävin eilen hyppimässä pihalla ihanan miniobjektiivini kanssa. 50mm objektiivi on hassu, mutta ah, niin ihana. Oon jo pidempään haaveillut vielä paremmasta makrosta, koska ois kiva zoomailla mitä ihmeellisempiin asioihin. Ikkunan väliin kuolleeseen kärpäseen, puun kaarnaan, lehdellä lilluvaan vesipisaraan, jonkun silmään tai vaikka uusiin korviksiin.

Ystävät, anteeksi etten muistanut teitä ystävänpäivänä. Kornisti sanonkin, että ystävänpäivä on joka päivä. Te olette parhaita! Antakaa anteeksi lomapääni, kyllä te mun mielessä olette ihan vuoden muinakin päivinä. Olette rakkaita.

Ystäväkirja

Siinä samassa vanhemmiltani saadussa paperikasassa, jossa oli mahtavia taideteoksia, oli monta ystäväkirjaa. Koulukaverini, naapurini ja sukulaiseni täyttämät sivut tekivät minut iloiseksi. Nyt kuitenkin huomasin, että todella moneen kirjaan olin itse raapustanut enemmän kuin yhden sivun. Taisin tykätä jo silloin ystäväkirjoihin kirjaamista. Ala-asteella diggasin slämyistä ja mä laitoin omia parikin kiertoon meidän luokassa. Voi että kun nekin olis vielä olemassa.

Ja koska diggailen näiden täyttämisestä, lähdenpä minäkin mukaan blogeissa kiertävään Ystäväkirja-haasteeseen!

Nimeni on Taru. Jotkut tosin kutsuvat minua Tarzaniksi, Tarppendaaliksi ja Tartsaksi. Tarzan on melko vanha lempinimi, mutta muut on tulleet aikuisiällä käyttöön ja nykyään niitä käyttää muutama vanha työkaveri ja anoppi.

Olen syntynyt vuonna 1986 eli olen siis mielestäni kolmekymppinen.

Lapsuuskotini langallinen numero on visusti tallessa pääkopassa ja siellä se pysyykin.

Pienenä olin varma, että minusta tulee isona siivooja. Ei mulla kai ollut mitään sen fiksumpaa haavetta ikinä. Noista vanhoista ystäväkirjoista luin “siivooja”-vastauksia eniten. Välillä oli vaan tyhjää ja jossain ikivanhassa ystäväkirjassa luki “opettaja”. Hui.

Mutta isona minusta tulikin kaupan täti. Tai no, ainakin just nyt olen kaupan täti. Tein siivoushommia pirun pitkään ja mun piti perustaa oma siivousyrityskin. Mustahan voi tulla vielä vaikka mitä! Paitsi opettaja.

Täydellinen puoliso tekee nyt etätöitä kotona. Sillä on punertava parta ja viime viikolla se liukastui niin, että puhelimen näyttö meni rikki. Se kutittaa mua, kun mulla on veitsi kädessä. Se suukottaa mua niskaan ja pitää kissaääniä. Se hieroo mun jalkoja, kun pyydän nätisti. Se myös lukee mun vanhoja tarinoita ääneen ja miettii tekikö oikean valinnan mennessään mun kanssa naimisiin. Ja sitten se pussaa mua ja sanoo rakastavansa mua.

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen nukkuisin enemmän, katsoisin enemmän leffoja ja/tai yrittäisin koukuttaa itseni johonkin liikuntaan.

Harrastan nyt valokuvaamista, pelaamista ja bloggaamista.

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifysta The 1975, FalloutBoyta tai I’m Legionia samalla kun tehdään ruokaa.

Bravuurini keittiössä (viinin lipittämistä ei lasketa) on varmasti makaronilaatikko. Toinen mitä en mokaa on tonnikalasalaatti.

Melkein hävettää kertoa, mutta itken aina kun mietin elämääni ilman Peteä. Siksi en mieti tuollaisia. Itken välillä elokuvien aikana.

Lapsuuteni lempilelu oli pehmolelut. Mulla oli niitä paljon. Ihan ehdoton lemppari on minun ikäiseni Sylvester-kissa ja hyvänä kakkosena melkein yhtä vanha Ressu-koira.

Lempilelu nykyään on joku pelilaite. Kännykkä, DS, pleikkari.

Salainen paheeni on stalkata ihmisiä somessa. Tiedän, etten ole yksin tämän kanssa, koska olen jutellut tästä samasta aiheesta parin tyypin kanssa.

Ei kun se ihan oikea salainen paheeni on syödä yhden sijaan kaksi. Tämä ei tosin ole kamalan salaista kotona, mutta esimerkiksi muualla saatan muiden seurassa syödä yhden palan piirakkaa, mutta haen salaa aina toisen palan.

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut Asenne ratkaisee. Ja tietysti Disneyn lainaukset on parhaita ja niitä pystyy aina soveltamaan omaan elämään. Muista kuka olet. Hakuna matata. Joskus oikea tie ei ole helpoin. Kala on kaveri, ei ruoka.

Jos et ole vielä itse tehnyt ystäväkirjaa, tässä on sulle helppo postausidea.

Kesäksi joku bob

Mä olen nyt kasvattanut näitä hiuksia ihan tarpeeksi pitkään ja keksin jossain vaiheessa, että leikkaan lyhyemmäksi vasta kesäksi. Kysyin tossa yks päivä työkaverilta, että mitä tarkoittaa, jos leikkaan “kesäksi”. Milloin siis saan leikata hiukset? Hän vastasi, että maaliskuussa. Ai kiva, ens kuussa?

Tossa joku aika sitten heräsin taas siihen, että hiukset on niin pitkät, että latvoihin oli tullut jonkun verran kaksihaaraisia. Mulla on viimeksi ollut kaksihaaraisia silloin, kun mulla viimeksi oli (melkein?) näin pitkät hiukset, eli vuonna 2009. Tästä voin päätellä, että hiuksillani on lyhyt elinkaari. Työkaveri napsaisi pituudesta hieman pois ja jatkoin kuivien latvojen saksimista kotona. Aina silloin tällöin, vähän kerrallaan, sieltä täältä.

Vaikka lattia näyttää siltä, että karvaa lähti ja siltä se tuntuukin, niin ei sitä huomaa, kun peiliin katsoo. Ehkä hieman terveemmältä näyttää, kun pitää hiuksia auki. Nyt kun latvat on siistimmät, kehtaan ehkä pitää enemmän hiuksia auki. Muistan myös tehdä pitkillä hiuksilla vielä kampauksia, joita lyhyellä ei sitten voi. Nautin vielä näistä hetkistä, kun saan ponnarin kiinni päälaelle ja niskaan jää söpösti niskavillaa sojottamaan.

Kesäksi aion hommata sen niinkin suositun bobin, mutta kysymyksenä on vielä se, että tuleeko siitä pitkä bob tai lyhyt bob.

Mullahan riittää näitä hiuksia molempiin bobeihin, mutta lyhyemmän bobin rokkaisin ehkä paremmin. Pidempi bob vois olla helpompi siirtymisriitti. Toisaalta jos vetäisin heti lyhyemmäksi, saisin ajan kanssa sitten pidemmän bobin.

Mitä mieltä sä olisit, lyhyempää vai pidempää?

Suurenna sarjakuva

Leikkaa sarjakuvasta yksi ruutu irti ja viivoita kuva viivoittimella 7×5 ruudukoksi, kuusi viivaa pystysuoraan ja neljä viivaa vaakasuoraan. Tarvitset kaveriksi A3-paperin, johon teet myös ruudukon. Mittasuhteillahan pystyy leikkimään miten vain. Voit suurentaa sarjakuvan vaikka kymmenkertaiseksi, jos kotoa löytyy tarpeeksi isoa paperia.

Idea on ihan simppeli. Suurennat pienen alkuperäisen sarjakuvan paperille ruutu kerrallaan. Voit aloittaa vaikka kuvan keskeltä, mutta lopputulos on silti sama. Jos vain malttaa pysyä samoissa väreissä, alla olevasta kuvasta kun huomaa, että taustan punainen väri on muuttunut matkalla.

Eka kuva on ainakin tehty viidennellä luokalla, mutta jotenkin mulla on näistä sellainen muistikuva, että tykkäsin tästä ideasta niin paljon, että taisin tehdä kerralla kaksi, joten onkohan Sylvester tehty sitten samana kouluvuonna. Ainakin käsialan perusteella. Tussityö on selkeästi parempi. Mähän rakastan Sylvesteriä ihan mielettömästi, joten tuo kuvavalinta ei ollut mitään yllätys, mutta tuo lintu, jaa, mistäköhän sen olen keksinyt…

Onnistuisikohan kuvan suurentaminen yhtä hyvin, jos tekisikin vinot viivat?

Coruu


Voitin Lauran blogissa itselleni kauniit ja kevyet Coruu-korvakorut ja sain kaunokaiset tällä viikolla. Oikeastaan tutustuin Coruun jo viime kesänä, kun bongasin asiakkaalla kauniit korvakorut ja hän kertoi korujen olevan suomalaisen Coruun ja kehui korujen painavan “ei mitään”. Googletin Coruun, mutta jotenkin unohdin sen jälkeen koko homman.

Mä käytin ennen todella paljon isoja ja näyttäviäkin korviksia, mutta kun sain silmälasit kokoaikaiseen käyttöön, korviksien käyttö väheni huomattavasti. Ajattelin, että silmälaseissa on tarpeeksi korua kasvoja kehystämään. Kun testailin näitä uutuuksia lasien kanssa, en mielestäni näyttänyt liian “täydeltä”.

 

Korut ovat paitsi näyttävät, myös todella miellyttävät käyttää, koska painoa näillä ei juuri ole. Nämä kutittelevat ihoa mukavasti heiluessaan ja se on ainoa merkki, että korvista roikkuu joku koru. Muuten näiden olemassa oloa ei huomaa, paitsi sitten kun joku näitä kehuu!

Coruulta löytyy paljon muutakin ihanaa, mutta tämä mun pari, Dreamcatcher, on ostettavissa tästä ja nämä ei todellakaan ole hinnalla pilattu! Sivuilta löytyy paljon muutakin ihanaa ja taidan laittaa omalle toivelistalle ainakin Via-korvakorut.

En saa tästä postauksesta tuloja, joten linkkiä klikkaamalla et tue minua, vaan Coruu-yritystä.

Nämä kuvat on muuten otettu uudella kännykällä. Olin hukannut johonkin kamerani muistikortin ja tökkäsin kameraan 2G:n muistikortin, jolla olisin saanut 64 kuvaa. Öhm. Päätin siis kuvata kännykällä. Ja tottakai, kun kuvat olin siirtänyt kännykältä koneelle, huomasin 16G:n muistikortin tuossa työpöydän kulmalla, kaiken rojun alla. Vois olla aika tehdä jotain tälle työhuoneen sekamelskalle. Ei muuta kuin hiukset epämääräiselle nutturalle, Dreamcatcherit korviin ja sotkun kimppuun!

Piirroksia

Mun vanhemmat muuttivat mun isän lapsuudenkotiinsa jokunen vuosi sitten. Heidän kanssa muutti myös osa mua ja mun veljeä. Kouluvihkoja, piirrustuksia, tarinoita, mitä lie. Kun äiti muutti omilleen, isäkin alkoi kaipaamaan vuokraamisen helppoutta. Kun sopiva vuokrakämppä löytyi ja talokin löysi uuden omistajan, alkoi kouluvihkojen, piirrustusten ja sun muiden jako. Mä sain jo ennen isän muuttoa kasan vanhoja papereita, joihin en sen pahemmin perehtynyt. Selailin silloin ison kansion läpi nopeasti ja tsekkasin vanhaa puheterapiassa täytettyä vihkosta. Vasta nyt perehdyin paperikasaan ja voi elämä, mitä kaikkea sieltä löytyi.

Äidin neuvolakortti, kun hän odotti minua. Mun ekan hoitopaikan hoitosopimus, jossa oltiin tarkkaan määritelty päivän syömisten ajankohdat ja päikkäreiden ajat. Ja tietysti ajat, kun minut viedään ja haetaan tarhasta. Löytyi myös reissuvihko tarha-ajalta ja ekoilta luokilta. Nyt on jännä ajatella, että reissuvihkot on korvannut Wilma.

Piirrustuksia oli jos jonkinlaista. Ihan 1-vuotiaan raapustuksista 14-vuotiaan taiteluyrityksiin. Voisin vähän raottaa mun lapsuutta ja julkaista pari herkullista piirrustusta. Harmittaa, ettei kaikkiin papereihin ole merkitty vuotta, mutta ihanaa edes ajatella, että tällaisia on säästetty. On mulla aikamoiset vanhemmat.

Isä lauleskeli mulle Trau Trau Trallallaata. En osannut kirjoittaa nimeäni ja kirjoitin sen Trau. Isän mielestä se on nykyäänkin hauskaa.

5-vuotiaana näköjään luulin, että kissa munii. Ihan hyvä. Tykkäsin jo lapsena kissoista ja kissoja löytyi aika paljon näistä mun taideteoksista. Toisessa kuvassa on äiti ilmeisesti lastenvaunujen kanssa. Mutta tota en ymmärrä, onko toi muka karvainen häntä, mikä kissasta roikkuu? Ja miksi tolla kissalla on niin paljon viiksiä?  Vesivärein tehty raidallinen kissa taitaa olla jo kouluikäisenä tehty, sen verran siistit rajat ja A:t korvassa, näetkö?

Sain reilu 2-vuotiaana pikkuveljen. Meillä oli semmoinen viharakkaus-suhde. Ylläolevista piirroksista huomaa, että rakastin kuitenkin veljeäni niin paljon, että piirsin siitä kuviakin. Nyt kun ajattelee, niin kyllähän mun veljellä on vähän tollainen kolmiomainen pää. Ja varsinkin tollaset hampaat.


En ollut ikinä mikään heppatyttö, mutta piirtelin heppoja jonkun verran. Ylläoleva heppa on kyllä todellinen mysteeri. Miks sillä on tollainen pää ja mikä siltä roikkuu vatsasta? Batman on kyl aika siisti ja aika sairasta, että se hymyilee, kun vieressä on vangittu tyttö. Peter Panilla on jotain outoa päässä ja kaTPeeni (hyvä typo, äiti) Koukulla on vatsassa ikkuna, Leena itkee vieressä, ihan normisettiä.

Vuonna 1993 olin mennyt kouluun ja ilmeisesti joku perhetuttu oli raskaana, koska tein kolmen piirroksen sarjan raskaudesta, synnytyksestä ja … No, sanotaan näin, että kolmas kuva jääköön salaisuudeksi, koska siinä ei ollut mitään järkeä. Ei yhtään järkeä. Mutta nämä oli aika omituisia muutenkin.

Miksi pilvi puhuu ja miksi raskaana olevan edessä on pieni lätäkkö, jossa on kala? Ja vastasyntynyt sanoo päää.

Ilmapallo sai uuden elämän kukkana. Ja pilvirykäelmänä. Vautsi. Ihan Kiasma-kamaa.

Eläinaiheisen lehden kansi on taiteiltu neljännellä luokalla vuonna 1996. En muista saatiinko itse valita mitä saadaan piirrellä, mutta eniten mua kiinnostaisi juttu otsikolla “Miten koira ja kissa suhtautuu?”. Niin mihin? Toisiinsa? Lapsiin? Muihin eläimiin? Mitä ihmettä olen hakenut tuolla otsikolla? Radiolinjan mainos sai uutta ulottuvuutta, kun samalla luokalla piirsin kännykän ottelemaan hennon näköistä tyttöä vastaan. Kukkatyö on yhdistelmä kuvaamataitoa ja geometriaa, opeteltiin käyttämään harppia ja sen avulla piirrettiin kukkien terälehdet ensin toiselle paperille.

Vesivärein tehty syksyiset maisemat on myös koulutöitä. Uskoisitko, että ylempi on 11-vuotiaan Tarun taiteilema ja alempi on tehty kaksi vuotta ekan jälkeen? Tässä huomaa, että kiinnostus tai aika teini-ikäisenä ei enää riittänyt taiteiluun.

Teininä piirtely muuttui suoraviivaisemmaksi eikä mielikuvitusta enää ollut niin paljoa. Piirtelin kotona lähinnä pieniä juttuja puuväreillä ja hiilillä, mutta koulussa olin ahkera ja tunnollinen kuvaamataidon tunneilla. Yläasteen töitä mulla taitaa olla jossain vielä tallella, mutta useammat (hienoimmat) työt meni merkkipäivinä mummeille lahjoiksi. Mummillani on edelleen jossain kehystettynä iso auringonkukkataulu ja hämmästyn aina sitä katsoessani, että miten joskus osasinkin piirtää niin hyvin. Nykyään en oikein osaa piirtää, mutta tykkäisin edelleen räpeltää jotain hiilillä.

Onko teillä lempparia näistä kuvista? Mun mielestä paras on tuo kolmiopäinen pikkuveljeni.

Viimeksi

Kun tekisi mieli kirjoittaa ja kertoa teille asioita, mutta ei oikein keksi mitään järkevää, on hyvä ottaa vähän inspiraatiota muista blogeista. Tämä lista on alunperin lähtenyt liikkeelle Tuulalta, joten kreditit hänelle!

Ilahduin eilen töissä. Eräs vakioasiakas kysyi kuulumisia ja sanoi mun näyttävän hieman poissaolevalta, mutta kun sanoin, etten viitsi hirveästi puhua, koska pelkään yskäkohtausta, asiakas ymmärsi yskän, haha. Sitten hän tsemppasi mua ja sanoi, että olen hänen suosikkimyyjä, koska olen aina niin pirteä ja hymyilen. Miten tosta ei voisi ilahtua?

Nauroin todennäköisesti jollekin tyhmälle Modern Familyn jutulle ja yskän takia nauru muuttui yskäksi.

Itkin viimeksi varastossa, kun purkasin tuntojani Petelle. Olin väsynyt ja ärsyyntynyt. Tästä on nyt pari viikkoa.

Suutuin mielessäni, kun kuulin työpaikan muuton aiheuttavan lisäkuluja auton takia.

Harmistuin, kun bullet journalini vihko osoittautuikin hieman huonoksi vaihtoehdoksi tussitaiteelle. Se näkyy läpi! Argh. No, päätin kuitenkin, etten osta uutta vihkoa, jos tää innostus lopahtaakin herkästi. Vaihtoehto on tietysti taiteilla vain joka toiselle sivulle, mutta eihän se ole kivaa.

Häkellyin pari päivää sitten töissä, kun asiakas sanoi ihan ihme jutun. En tiedä mihin se oikein viittas ärtymyksensä enkä kehdannut kysyäkään, mutta menin sen sanomisista vähän sekaisin ja tottakai kuvittelin heti, että mä olin tehnyt jotain.

Kokeilin jotain uutta viime vuonna. Haluaisin kokeilla uusia asioita enemmän, mutta taidan pohjimmiltani jännittää uusia asioita ja pidän tutuista jutuista. Viime vuonna kuitenkin rohkaistuin ja toteutin yhden haaveista Las Vegasissa ja kävin ampumassa. Oli ihan hiton siistiä ja haluan kokea sen fiiliksen uudelleen.

Urheilin vuonna nakki. Jotenkin tää sana ei kuulu omaan sanavarastoon mitenkään. En mä urheile. Mä en harrasta mitään urheilua enkä käy lenkeillä (vaikka ehkä pitäis) enkä pidä satunnaisia pilates/venyttelytuokioita urheiluna. Välillä töissä tulee askelia ihan kiitettävästi, mutta en koe sitä urheiluna. Välillä töissä tulee sen verran ahkeroitua, että pakaralihaksissa tuntuu ja haba kasvaa, mutta en sitäkään koe urheiluna.

Luin eilen illalla Lorna Byrnen Enkeleitä hiuksissani. Äiti kertoi kirjasta jossain vaiheessa ja kun tähän kirjaan törmäsin joku aika sitten kirpparilla, päätin antaa kirjalle mahdollisuuden. Olen nyt kirjan puolivälissä ja kirjassa on liikaa uskonnollisia juttuja, mutta jatkan lukemista mielenkiinnosta.

Söin aamupalaksi ruisleipää kananmunan kanssa. Enempää en tänään viitsinyt, kun aamupalan syöminen venähti (vapaapäivän juttu; aamupalan voi syödä, kun haluaa).

Herkuttelin makealla joku ilta viime viikolla. Pete oli ostanut itselleen Fazerin sinisen levyn ja mä ostin itelleni Cloettan pikkuisen levyn, joka on hieman keksimäinen. Maanantaina luulin herkuttelevani töissä lakkakonvehdilla, kunnes heitin sen suuhuni ja puraisin sitä. Hyi hitto se olikin pahaa.

Ostin ruokaa. No, jos ei ruokatarpeita mietitä, niin ostin eilen kahdella kympillä lääkkeitä. Ei muuten kannata kärvistellä flunssassa melkein kolmea viikkoa ennen kuin menee lääkäriin. Diagnoosina voi olla keuhkoputkentulehdus ja hoitona antibiootti. Kamalan mukavaa. Viime viikolla tein myös heräteostoksen Cubuksella, kun löysin taas niin hirveän värisen paidan. Hirveän ihanan siis.

Tapasin Miran viime viikolla. Me itseasiassa nähtiin parikin kertaa. Kun asutaan nykyään lähekkäin, tulee tavattua enemmän ja vieläpä ihan ex tempore.

Päätin voittaa tällä viikolla päävoiton Eurojackpotissa.

Se oli siinä

Siitä on nyt tasan vuosi, kun irtisanouduin vanhasta työstäni. Vaikea kuvitella, että siitä on jo niin pitkä aika!

Parisen viikkoa sitten tuli entiseen työpaikkaan liittyen jotain pienimuotoista uutista ja mietin, että ääh, ei toi mun entisiä työkavereita kosketa. Myymälä on kuitenkin yksi parhaista, joten en uhrannut hirveästi ajatusta asialle. Eikös sitten tullut tekstiviesti. “Tarina oli tässä. Huomenna ollaan vikaa päivää auki.” Olin niin hämmästynyt, että viestin lähettäjälle oli pakko soittaa. Siis aivan uskomatonta.

En voi muuta kuin hämmästellä. Olen tavallaan vihainen, mutta myös todella helpottunut entisten työkavereiden puolesta. Tavallaan surettaa, mutta oikeastaan en ole niin yllättynyt. Koko se tarina tulee loppumaan jossain vaiheessa. On ehkä ihan hyvä, että nämä tyypit lähtevät uppoavasta laivasta vielä nyt, kun tarinaa on vielä jäljellä.

Tietysti tässä samalla olen miettinyt, että onnekseni olen jo muualla. Kaiholla jään miettimään vanhoja hyviä aikoja hullujen työkavereiden kanssa. Voin varmasti sanoa, etten ikinä tule saamaan samanlaista työporukkaa, niin hyvällä kuin huonolla 😀

Ja vielä vähän muistojen polulle…