Elä kertomisen arvoista elämää

usaIMG_5495

Kun luetaan niitä postauksia, joissa jaellaan aloitteleville bloggaajille ohjeita, sisältyy niihin lause “Elä bloggaamisen arvoista elämää”.

Nyt kun miettii omaa elämää viimeiseltä kuukaudelta tai kahdelta, eipä tässä oikein mitään kertomisen arvoista ole. Täytin pyöreitä, koeaika töissä on umpeutunut, sukulaislapset on viettänyt synttäreitä… Eli ei mitään erikoista.

Tarkoittaako tuo neuvo sitä, että koko ajan pitäisi olla ostamassa ja tekemässä kaikkea? Jotta voisi kertoa ja näyttää blogissaan mitä on ostanut ja tehnyt.

Ihan vaan tiedoksi. Mä en jaksa olla tekemässä koko ajan jotain. Käyn töissä ja työajat on ihan ihmeelliset. Aina ei jaksa. Kun on vapaata, teen yleensä kotitöitä, hoidan asioita, joita ei ole viikolla ehtinyt tehdä, kuten kaupassa käynti. Tän kaiken lisäksi pitäisi tehdä kaikkea muuta. Pitäisi tavata ystäviä ja perhettä ja poden huonoa omaatuntoa siitä, etten aina ehdi tai jaksa.

Ja ihan vaan selvennykseksi, että näillä palkoilla ei olla koko ajan ostamassa uutta kivaa. Tällä hetkellä pyrin elämään säästäväisesti, että lomalla voi sitten ostella ilman huolia. Sitä paitsi en usko, että teitä kiinnostaa kaikki mun ostokset. Eilen ostin väkiviinaetikkaa. Mielenkiintoista? En usko.

Mikä on sitten bloggaamisen arvoinen elämä? Onko se merkki eletystä elämästä, jos bloggaaja esittelee koko ajan uusia ostoksia? Vai onko se mielenkiintoista elämää, jossa bloggaaja kertoo viikon liikkumiset ja syömiset? Söin aamupalaksi eilen töissä paistettuja Imatran piirakoita. Mielenkiintoista? En usko.

Mikä on teidän mielestänne mielenkiintoinen blogi? Voiko kirjoittaa blogia, jos ei esittele jatkuvasti uusia ostoksia tai kerro syömisiään, liikkumisiaan tai käynnistään Prahassa?

taavettiIMG_6454

Matkalla valokuvaaminen

kameralomalla

Tulevaa reissua varten olen (taas) katsellut paljon videoita ja artikkeleita siitä, mitä ottaa mukaan, miten pakata, mitä pitää muistaa tehdä ennen reissua, ynnä muuta yhtä kivaa. Törmäsin mielenkiintoiseen artikkeliin matkamokista ja numeron 14 vei liika valokuvaaminen.

Jutussa tarkoitettiin tietysti liialla valokuvaamisella sitä, että nähtävyyksiä katsotaan kameran linssin läpi, ottaen siitä yhdestä jutusta miljoona kuvaa ja jälkeenpäin ei ehkä muista olleensa oikeasti jonkun patsaan juurella.

Hmm. Joo, tavallaan ymmärrän ton. Kaksi vuotta sitten kävimme Vapaudenpatsaan luona, mutta ei astuttu samalle saarelle. Napsin heiluvassa laivassa kuvia Manhattanista ja patsaasta. Patsaasta. Ja vähän lisää kuvia patsaasta. Lopputulos on lähemmäs viisikymmentä kuvaa patsaasta (plus kuvat, joissa on jompi kumpi meistä ja patsas) ja niin sanottuja hyviä kuvia oli reilu 20.

Olen oppinut, että otan kuvia paljon ja siirtäessä koneelle käyn kuvat läpi, poistan huonot ja säilytän hyvät kuvat ja ehkä vielä käsittelen ne. Mies ei kuitenkaan halua, että lomakuvia poistetaan, vaikka joukossa olisi epäonnistuneita kuvia, koska ne voi joskus olla hauskoja, tarpeellisia ja mäkin tietysti ajattelen, että joskus niille voi olla tarvetta kuvankäsittelyn kautta.

Reilu kaksikymmentä hyvää kuvaa Vapaudenpatsaasta on kuitenkin enemmän kuin tarpeeksi. En kuitenkaan ala idiootiksi ja poista kuvia. Muistan, että tulevalla reissulla jostain nähtävyydestä voi riittää vähempikin kuvamäärä. Vuonna 2012 otin kaksi kuvaa Central Parkin Liisasta ja toinen oli onnistunut, kuvan rajaamisen jälkeen kuvassa ollut tuntematon nainen katosi mielestä ja taustalla olevat tyypit ovat huomaamattomia.

Ja sitten vielä huono ja hyvä kuva patsaasta.

IMG_4930

usaIMG_4958

Tulevalla lomalla aion tietysti keskittyä hetkeen ja ikuistaa asioita kameran linssin läpi. En kuitenkaan aio joka paikkaan kameraa raahata, en edellisilläkään matkoilla raahannut. Matkalla valokuvaaminen on kuitenkin ollut aina kivaa, mutta kohtuus kaikessa.

Mites muut, kuvaatteko paljon matkoillanne? Onko kuvaaminen ihan aisoissa vai tuleeko napsittua ihan liikaa kuvia?

Matkablogi

Arkivapaat on nyt lusittu ja mua odottelee töissä viikonloppuvuorot. Mitä teinkään sitten arkivapailla? Hengasin Miran kanssa, muokkailin kuvia, pelailin ja ratkoin sudokuja. Vihdoin ja viimein tartuttiin myös Miehen kanssa matkablogiin ja se on nyt siirretty Bloggerista WordPressiin ja niitä juttuja pääsee lukemaan tästä. Juttuja ollaan kirjoiteltu yhdessä ja erikseen ja jatkossa tyyli jatkuu samana. Stay tuned, mutta tottakai tännekin puolelle tulen päivittelemään matkajuttuja.

Sen verran voisi hihkaista, että tekisi mieli jo pakata… Mökkireissulta jäänyt matkalaukku on jätetty tarkoituksella kotiin, sitä ei aiota edes viedä takaisin varastoon. Joten, kädet jo vähän syyhyää.

usaIMG_4753

Hiljaiseloa

kukka30IMG_5090

Heippa tyypit! Jälleen pyytelen anteeksi hiljaiselosta, mutta voitte miettiä, onko kyseessä laiskuus, saamattomuus, täysi kalenteri vai kenties rikkinäinen läppäri.

Synttäripäivä meni oikein mukavasti ensin lounastellessa pienellä porukalla ja vielä illalla vanhempieni kanssa käytiin ulkona syömässä ja testailtiin ilmalla täytettävää banaanipetiä, tuolia. Äiti halus yhteiskuvia ja sittenhän niitä otettiinkin oikein urakalla. Lisääkin olis voitu ottaa, koska useissa kuvissa tarkennus oli jossain ihan muualla.

taru30IMG_4904

Osasta kuvista tuli vähän huono olo itelle, kun tajusin, että äiti on laihtunut sen verran, että mä taidan olla kohta isompi kuin se. Jessus nyt oikeesti lenkille, Taru! Äiti on aina ollut eräänlainen esimerkki siitä, että millaiseksi en halua kasvaa. Kirjaimellisesti. Oli tietysti hirveen fiksu ottaa kuvat vatsa täynnä ja vieläpä valkoinen paita päällä, niin oma pyöreys oikein loistaa. Sitä paitsi en osaa olla fiksusti ainakaan iskän seurassa, joten irvistin aika monessa kuvassa. Joo, täytin tosiaan 30. Uskokaa. (Sen lisäks muokkasin yhteiskuvista ihan naurettavan näkösiä, #photoshopskillz)

kukka30IMG_5031

kukka30IMG_5256

Olen kuluttanut aikaa kameran takana. Mies toi synttäripäivänä mulle ihanan kukkakimpun ja yllätyin siitä niin, että melkein aloin itkemään onnesta. Miten ihana mies mulla onkaan.

Migreeni on vieraillut myös ja se sekoitti hieman suunnitelmia ja aiheutti ärsytystä ja ketutusta. Oon ehkä keksinyt mistä ainakin osa kohtauksista saattaa johtua, joten pitää olla tarkkana jatkossa… Lisäksi oon ollut vähän muissa maailmoissa ja unohtanut merkkailla asioita kalenteriin ja sen takia missattiin kummipojan synttärikemut. Sekin aiheutti ärsytystä.

Työrintamalla on mennyt vaihtelevasti. Viime viikolla yksi vastuuvuoro meni ihan päin sitä itseään, joten alkuviikon tsemppasin samoissa vuoroissa. Mua ihmetyttää, miten jotkut ei ehkä ymmärrä antaa oikeanlaista palautetta. Ei työssään kehity antamalla pelkästään paskaa niskaan, vaan pitäisi antaa myös hyvää palautetta. “Oli muuten tosi kiva, kun siivosit ton juomaosaston, mutta ens kerralla pidä huoli myös lihaosastosta” -tyyppinen lause on enemmän mun näkemys esimiehen sanomasta palautteesta kuin vaikka “Miks et oo tehny mitään lihaosastolle?”. Itsehän en ole saanut minkäänlaista esimieskoulutusta, mutta loistavan esimiehen rinnalla mä opin myymäläpäällikkösijaisena antamaan oikeanlaista palautetta. Kantapään kautta opittuna, tietysti.

Nyt voisin vähän syventyä karppiruokavalioon pitkästä aikaa ja jatkaa vapaapäivää pyykkäämisen merkeissä. Loma lähenee ja yksi paperihomma on vielä tekemättä, mutta kunhan sais printterin toimimaan, niin sitten sekin olis hoidettu (miks printterit on aina ihan tyhmiä?).

kukka30IMG_5172

Jos Helsingissä ootte, käykäähän Lintsillä, koska Vuoristorata on eläkeiässä.

PS. Ei mun läppäri rikki ole ollut.

Merkkejä aikuisuudesta ja kolmestakympistä

Törmäsin yhteen juttuun ja siitä videoon, jossa nainen kertoi asioita, joista tietää olevansa aikuinen. Sen johdattelemana luin parit jutut, mitä pitäisi tehdä ennen kuin täyttää 30. Vähän niinku bucket list tietyllä aikarajalla. Naureskelin joillekin jutuille, esimerkiksi sille, että tuhlaa rahaansa johonkin imuriin eikä itke sen rahan perään. Ja sillekin nauroin, kun yksi aikuisuuden merkki on se, että pitää äännähdyksen, kun nousee vaikka sohvalta ylös. Yep.

Nauroin, mutta onhan siellä se totuuden jyvä. Let see…

Muutin uuteen kaupunkiin

Muutin jo 16-vuotiaana kaupunkiin, josta en tuntenut ketään ja itse kaupunkikin oli hieman tuntematon. Aikuistuinko siitä? No, voihan sen niinkin ajatella. Muutin lopullisesti vanhempien nurkista pois 19-vuotiaana, mutta lähemmäs kotikaupunkia kuin kolme vuotta aiemmin, Miehen kotikaupunkiin.

taru18
Taru 18v

Matkustin yksin

Työttömänä ollessani lensin yksin Ouluun, mutta Oulussa vietin aikaa ystävän kanssa. Kyse ei ollut pitkästä lomasta, ihan vaan muutamasta päivästä. Tarkoitus oli käydä moikkaamassa ystävää.

Yksin lentäminen oli jännittävää, mutta en muuten haluaisi matkustaa yksin. Viihdyn kyllä itsekseni, mutta haluan kokea matkustamisen ja nähtävyyksien näkemisen jonkun muun kanssa. Tyttöporukalla en haluaisi lähteä mihinkään, mutta Miran kanssa voisin lähteä kaksisteen johonkin. Taidettiin viime kesänä jo vähän miettiä jotain yhteistä lomaa, mutta se ajatus sitten unohtui. (Ens kesänä ehkä?!)

Kokeilin uutta harrastusta

Liityin kuntosalin jäseneksi ja sen myötä kokeilin ryhmätunneilla kaikkea uutta. Kuntonyrkkeily ja kahvakuulailu oli suosikkeja. Ne sitten jäi, kun työttömyys iski pankkitilille enkä ikinä liittynyt kuntosalille uudestaan, kun työllistyin. Parikymppisenä harrastuksiin kuitenkin tunki vahingossa pelaaminen ja siitä voin syyttää Miestä 🙂 Se harrastus on edelleen hengissä ja niin on Sanctuarykin.

taru20
Taru 20v

Opettelin kokkaamaan

Ei mulla peukalo keskellä kämmentä köksän tunneilla ollut, mutta kun vanhempien luota muutin pois, kehitin kokkaustaitoja ja opin tekemään uusia ruokia. Kokeilin uutta, välillä huonollakin menestyksellä. Kauhein kokemus oli, kun yritin itse tehdä sweet and sour -kastiketta. Se (ja koko asunto) haisi ihan oksennukselle ja maistuikin siltä. Tilattiin pitsat. Onnistuessa on ihana fiilis. Leipominen ei kuitenkaan ole mun juttu (pullista tulee kivikovia).

Kokkaamiseen liittyy myös uudet maut. Olen oppinut rakastamaan sieniä, syön nykyään myös oliivia ja viimeisin tuttavuuteni avokado saa sijan salaateista.

Opettelin uuden kielen 

No, alkeet on, riittäähän se? Ruotsia osaan ihan himpun verran, pappa betala ja sillei. Otin aikuisopiston kurssin espanjan alkeista ja ne on jotenkin vielä muistissa. Käytiin Kanariallakin ja siellä kielitaito pääsi testiin. En tiedä nolasinko itseni.

Taru 24v
Taru 24v

En osta halvinta

On sitten kyseessä hiussuihke, leipä, autoon uudet renkaat tai uusi huonekalu, en osta halvinta. Kotona on aina juustoa eikä wc-paperi ole ikinä keltaista. Vaikka joistain asioista ostankin ns. halpismerkkiä, ne on sitten vaan koettu paremmiksi. Halpa voi tarkoittaa surkeaa, siksi auton renkaista maksaa mieluummin vähän enemmän ja sijoittaa omaan ja muiden turvallisuuteen.

Opin budjetoimaan ja käyttämään rahaa

No juu, merkonomiksi opiskellessa tuli opiskeltua matikkaa ja sitä ihanaa budjetoimista, mutta tosielämän budjetointi on ollut arvokkaampaa oppimista. En voi sanoa, että olisin ollut ikinä todella huono käyttämään rahaa, mutta vääriä valintoja tuli tehtyä ja niistä opin. Ainoa “velkakierteeni” oli nettivaatekaupan kanssa, josta tilasin paljon vaatteita ja maksoin minimieriä. Jossain vaiheessa havahduin miten paljon tosiasiassa maksoin tyhjästä ja ehkä vaatteista, joita en enää edes omistanut. Lopetin ostamisen ja maksoin velkaa reilummin. Enää en hommaa tavaraa osamaksulla, mitä nyt puhelimesta maksan aina pienen osuuden puhelinlaskun yhteydessä. Kumpikaan luottokorttini ei ole nollilla, toinen on jopa maksettu kokonaan pois (katotaan miltä se saldo näyttää loman jälkeen).

+ Tajuan, että elämä ei pääty tähän

Vaikka täytänkin kolmekymmentä, tiedän, ettei elämäni pääty tähän (en tosin luullutkaan niin). Tiedän, ettei se yhtäkkiä muutu. Olen nyt vain vähän vanhempi kuin eilen tai vuosi sitten, mutta olen edelleen yhä se sama ihminen. Joitain asioita on muuttunut kymmenessä vuodessa, mutta voin tyytyväisenä todeta, että on parempi täyttää kolmekymmentä kuin olla ikuisesti parikymppinen. Ja toivottavasti kymmenen vuoden päästä pystyn kääntymään nelikymppiseksi yhtä onnellisena.

t30
Taru tänään 30v

 

 

 

Pikakuulumiset liljan kera

pienikesä

No heipä hei pitkästä aikaa! Nyt on taas ollut kaikkea mahdollista ja mahdotontakin, mutta on se kiva, kun on tekemistä! Oon kamppaillut kenkäongelman kanssa ja sen takia teinkin elämäni ekan tilauksen Booztilta ja päädyin noutamaan postiseinästä kolmet kengät. Seurailkaa mua Instagramissa, niin ehkä näette vilauksen uusista kengistä, hiii!

Mun synttärit on ihan ovella ja tuli vahingossa järkättyä synttärilounas, johon on osallistumassa oikein hyvä määrä dorkaa jengiä. Illaks sitten iskä kutsui itsensä kahville ja tuo äidin mukanaan. Tän enempää en jaksais enkä oikeastaan välittäiskään.

pienisini

Ostin itelleni vähän niinku etukäteissynttärikimpun. Tää oli ihan ihme löytö Kierrätyskeskuksesta ja kimppu maksoi vain euron. Tietysti kulutin taas kameran akkua kuvatessa kimppua. Ainakin yksi lukijani tietää, etten ole kasvien tai kukkien suuri tuntija, joten pitipä sitten googlata tuo ostohetkellä nupussa ollut kukka, joka aukesi seuraavana päivänä. Se on lilja. Gerbera on mun lempikukka ja sen takia tiedän, että tämä miniversio on germini. (No okei, senkin googletin, koska en muistanut miniversion nimeä, hahhahaa.)

kukka30IMG_4721

kukka30IMG_4770

liljakollaasi

Että semmosta mulle. Nyt pitää juosta töihin. Tai no, juoksen autolle ja menen myymään kaljaa.

Btw, on toi lilja kyl aika hitsin nätti kukka. Mikä on sun lempikukka?

Parhaat kauhuleffat

Mä rrrrakastan kauhuleffoja! En tiedä oonko päästäni vialla, mutta joo, kauhuleffat on kivoja. Niissä on vaan semmoinen huono puoli, että ekan kerran jälkeen elokuva ei välttämättä enää tarjoa mitään uutta. Tiedät jo juonenkäänteet ja tappajan. Kauhuleffoissa on myös se huono puoli, että yleensä ne on aika ennalta-arvattavia, mutta kyllä niistäkin löytyy parit hyvät leffat.

Scream on julkaistu, kun olin vain 10-vuotias ja taisin joskus 11-12-vuotiaana nähdä jotain pieniä klippejä leffasta ja tiesin jo silloin, että tuun tykkäämään leffasta ihan sikana. Kun täytin 13, sain mummiltani synttärilahjaksi semmoisen Scream-paketin, jossa oli kaksi ekaa leffaa, pelottava Scream-paita ja ghost facen muotoinen pahvipala, jonka liimasin kai johki pöydän reunaan, vaatekaapin oveen, en muista. Mulla on aika hiton cool mummi, kun se mulle tommosta osti (eihän se ees varmaan tiennyt mistä oli kyse).

Neljännen Screamin julkaisu oli mulle siis iso juttu ja leffa laitettiin heti tilaukseen, kun se oli mahdollista. Vähän sama American Pie-leffojen kanssa, ne ekat on niin mahtavia, legendaarisia ja siinä astuu takaisin menneisyyteen, että tottakai uusin American Pie oli hankittava ja Scream nelosessahan on vähän sama idea. Siistiä palata vähän mennesseen ja nähdä, mitä tyypeille kuuluu ja kukas se murhaaja nyt tällä kertaa on… Ei siis sillä, että American Piessa mitään murhaajaa oli.

I spit on your grave on ehkä hirvein elokuva, minkä oon ikinä nähnyt. Elokuvasta tuli oikeasti huono olo ja R -merkintä on tarpeellinen. Elokuvassa on vähemmän tunnettuja näyttelijöitä, mutta esimerkiksi Mean Girlsin Damien nähdään tässä elokuvassa hyvin, HYVIN, erilaisessa roolissa. Voin suositella elokuvaa, jos kestät katsoa pahoinpitelyä, kestät huonon olon ja ehkä parin viikon painajaiset. Alkuperäisen leffan voisin joskus katsoa ihan mielenkiinnosta. Treffi-illan leffaksi tästä ei todellakaan ole.

Cabin in the woods oli pitkään mun pakko nähdä -listalla, kunnes vihdoin yks entisistä pomoista suositteli sitä, kun tajuttiin, että meidän oudot leffamaut kohtasi toisensa. Ja kyllä, hän oli oikeassa, metsän mökki on hieno leffa, jännittävä, outo eikä todellakaan ollut ennalta-arvattava. En spoilaa mitään, mutta sanonpa vaan leffan lopusta, että OOOOKEI. Vaihtaisin tosin pääosanäyttelijän, koska Kristen jotenkin jätti kylmän vaikutelman ittestään. Treffi-illan leffaksi tää oon aika jees, pääseepä ainakin vaihtamaan ajatuksia kumppanin kanssa.

Hostel ja tietysti Hostel 2 ja nämäkin kuuluu tähän huonon olon leffakategoriaan. Kidutuskohtaukset tekee pahaa, mutta onneksi leffoissa on kohtauksia, jolloin mieli saa vähän levätäkin. Mutta vain hetken. Ensimmäinen leffa aukeaa hitaasti ja ensin on olo, että katsois jotain pornoa, mutta sitten se muuttuu äkkiä ja jos aiemmin oli yhtään seksikäs olo, ei enää. Kolmonen ei mielestäni ole enää tätä samaa, mutta jos haluaa nähdä Las Vegasin pimeää puolta, go nuts. Ensimmäinen leffa menee ehkä vielä jotenkin treffi-illan viihteenä, mutta varsinkaan miehille en suosittele kakkososan katsomista treffi-iltana. Älä katso elokuvia ollessasi hostellissa majoittujana.

Zombileffat, joista tietysti parhaimmistoa on Romeron käsialaa, kuten Dawn of the dead ja The crazies. Zombikategoriaa liippaa hieman tommoset virusleffat, jotka ei ihan kauhua ole, mutta jotain jännäriä tai trilleriä, niinku esimerkiksi Invasion. Toi on muuten sellainen leffa, etten ikinä muista sen nimeä!

Mä oon sitä mieltä, että ihmiset on hulluja, mutta myös elokuvat itse Paholaisesta tai sen serkusta ovat taattua kauhua. Drag me to hell ja The Conjuring vain mainitakseni.

Siinä oli mun listaa. Onko siellä puolella ruutua kauhuleffojen ystäviä? Mitkä on teidän suosikkeja? Ja hei, mitä uutuuksia voitte suositella mulle?